![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Maalausten pohja- ja pintatyöt Maalauksissa hyvään lopputulokseen vaikuttaa aina pohja- ja pintakäsittely. Ennen motiivimaalausta tehtävät pohjatyöt ovat aina erityisen tärkeät. Ei pelkästään korroosion estämiseksi, maalin pysyvyyden kannalta, vaan myös lopullisen jäljen takia. Kuva tai kuviointi ei peitä huonoja pohjatöitä tai esimerkiksi hiontajälkiä. Me emme suosi asiakkaan itse tekemiä pohjatöitä. Teetä aina pohjatyöt ammattilaisilla. Tarvittaessa teemme pohjatyöt mutta emme edellytä sitä. Maalausta edeltävät perushionnat tai MP-osien kokoiset työt pohjaamme mielellämme. Meidän ajan- ja teidän rahojen säästämiseksi suosittelemme suuremmissa töissä käyttämään ulkopuolista ammattilaista. Erikoismaalaus tarvitsee lähes aina pintakäsittelyn. Pintakäsittelyllä tarkoitetaan useimmiten kirkas tai mattalakkausta. Erikoismaalauksissa hyvään lopputulokseen päästään vähintään kahdella lakkaus kerralla. Tarkoittaen sitä että lakka hiotaan kerran lakkausten välissä. Show tasoiseen pintakäsittelyyn tarvitaan usein useita lakkaus kertoja. Me teemme pääsääntöisesti aina lakkaukset alusta loppuun. Tilanteen mukaan lakkaukset voidaan suorittaa ulkopuolisilla ammattilaisilla. ![]() ![]() Erikoismaalaus Päätoimemme on erikois-, kynäruiskumaalaukset. Valtaosa maaluksista tehdään kynä-, ja yläsäiliöruiskuilla. Sivellintä käytetään useimmiten rajauksissa tai pinstripe töissä. Nykyiset maalaustarvikkeet mahdollistavat maalausten tekemisen lähes kaikkiin materiaalein. Metalli- ja lasikuituosat ovat yleisimpiä materiaaleja joita maalaamme. Mutta esimerkiksi muovin, nahan tai kankaankin maalaus on mahdollista lisäaineita hyväksikäyttäen. ![]() ![]() Rakennus Vaikka päätoimemme on erikoismaalaus, olemme rakentaneet erilaisia projekteja. Tämä ei suinkaan ole päätoimemme mutta tilanteista riippuen saatamme niistä innostua. Tilamme ja käsityötaitomme mahdollistavat pienet modifiointi työt muun muassa metallista, lasikuidusta ja puusta. ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Lisää joitakin rakennuskuvia löytyy galleriasta >> |